Yritysesittely

Mikromutteri Oy on vuonna 1997 perustettu yritys, joka kauppaa osaamistaan niin yrityksille kuin yksityisille kuluttajillekin. Yrityksessämme työskentelee tällä hetkellä kaksi alan ammattilaista.

Palvelut

Esimerkki yksinkertaisesta verkosta. Teemme maanläheisiä tietotekniikkaratkaisuja. Voimme rakentaa teille kokonaisen tietoliikenneverkon avaimet käteen periaatteella tai vaikkapa korjata rikkoutuneen kotitietokoneen. Samaten avustamme näiden käytössä. Perusideanamme on, ettei tietotekniikan tarvitse olla kaikenkattavaa, vaan sillä voi helpottaa arkista työskentelyä.

Suurimman asiakasryhmän meille luovat pienet- ja keskisuuret yritykset pääkaupunkiseudulla, jotka tarvitsevat tietoliikenneverkon, resurssien kartoitusta, laitteiden päivitystä, ohjelmien/ohjemistojen asennusta, vianselvitystä ja korjausta, ylläpitoa, tietoturvapalveluita/-ratkaisuja tai konsultointia alan asiantuntijoilta.

Teemme myös paljon muihin kategorioihin kuuluvia töitä. Emme tuijota jäykästi jo tuntemiamme osa-alueita, emmekä pelkää opetella uutta. Ota yhteyttä!

Esimerkki yksinkertaisesta lähiverkosta.
Veloitus

Pyrimme tekemään urakkatöitä jolloin hinnat ovat ns. pakettihintoja. Ylimääräisistä töistä, esim. ylläpidosta, huollosta, päivityksistä yms. veloitamme tuntitaksan joka on 50 eur/h (+ alv 22%).

19.04.2024 18:13Animated Mikromutteri-logo

Trend Micron virusinfo
Digitodayn tietoturvauutisia
CERT-FI:n varoitukset
Securiteam.com
Windows Update
Googlen uutisia


Powered by debian

Powered by apache

Valid XHTML 1.0 Transitional
Valid CSS!